Tuoreet suomalaisjulkkikset

Nykyisin kuuluisuuteen voidaan nousta hyvin erilaisten ansioiden takia kuin aikaisemmin. Enää julkisuus ei ole vain näyttelijöiden, toimittajien, poliitikkojen, muusikoiden ja urheilijoiden areena, vaan tosi-TV ja sosiaalinen media ovat tuoneet mahdollisuuden meille kaikille saada asiallemme tai itsellemme näkyvyyttä. Suurimmalle osalle julkisuus on ollut vain hetkellistä, mutta toki osa on saanut siitä itselleen miltei ammatin.

Nykyisin kanavat nousta julkisuuteen ovat monipuolistuneet. Sosiaalisen median, kuten Facebookin kautta ei vain nouse uusia julkkiksia, vaan sen kautta monet julkkikset voivat myös ylläpitää tai kasvattaa julkisuuttaan. Muun muassa monet sanomalehtien julkaisut pohjautuvat julkkisten Twitter-kommentteihin, blogijulkaisuihin tai Instagram-kuviin.

Sara Maria Forsberg

Kenties viime aikojen tunnetuin sosiaalisen median tuoma julkkis on Sara Maria Forsberg, tai Kielinainen, kuten häntä iltalööpeissä kutsuttiin YouTube-videon perusteella. Tässä tapauksessa on kaikki Tuhkimo-tarinan ainekset kasassa: Halpa-Hallin kassalta Hollywoodiin miltei yön yli, koulukiusaamistausta, painon pudotus, oman itsetunnon löytäminen ja omien unelmien toteuttaminen. Nähtäväksi jää, kuinka suuren nosteen ura saa ja pysyykö julkisuuden keila hänessä jatkossakin yhtä voimakkaana.

Alexander Barkov

Menestyvä urheilija tunnetussa lajissa nousee Suomessa aina julkisuuteen, ja heidän tekemisiään ja sanomisiaan seurataan herkeämättä. Me suomalaiset rakastamme jääkiekkoa, ja siksi sen pelaajista tuleekin usein seuratuimpia julkkiksiamme.

Yksi tämän hetken seuratuimpia suomalaiskiekkoilijoita on Alexander Barkov. Hänen yksityiselämänsä on toistaiseksi pysynyt poissa julkisuudesta, ja hänen taitonsa sekä pelilliset suorituksensa ovat saaneet etusijan kaikessa uutisoinnissa. Toisin kävi Mikael Granlundille, jonka kuuluisan ilmaveivin jälkeen katseet siirtyivät nopeasti hänen mahdolliseen suhteeseen Miss Suomi Sara Siepin kanssa. Seuraavana uutena jääkiekkojulkkiksena voi olla Joonas Donskoi, jonka onnistumiset jääkiekon MM-kisoissa toivat sopimuksen NHL:ään.

Krista Sigfrieds

Tosi-TV toi tullessaan seikkailu-, selviytymis-, kyky- sekä parinetsintäohjelmat. Esiin nousi myös paljon ihmisiä, joista kuitenkin harvempi on jäänyt julkisuuteen.

Kaikki meistä muistavat vuoden 2013 Euroviisut ja Krista Siegfriedsin laulamassa häämekossa “Marry Me” -kappalettaan. Moni varmaan muistaa myös hänen tulleen julkisuuteen The Voice of Finlandin osallistujana sekä myöhemmin Voice Kids -mentorina. Euroviisujen jälkeen odotimme julkisuudessa, milloin Krista pääsee lopulta naimisiin. Vaikka odotus on nyt jo ohi ja Krista on onnellisesti kihloissa, varmasti hänen persoonansa pitää hänet jatkossakin pinnalla.

Minttu Virtanen

Välillä julkisuuteen joutuu ikään kuin vahingossa. Näin lienee käynyt muun muassa Minttu Virtaselle, joka sattui rakastumaan huippu-urheilijaan – muuan Kimi Räikköseen. Hänen jokainen mekkonsa ja käsilaukkunsa kuvataan nykyään lehteen ja tyyli arvioidaan päästä varpaisiin.

Benjamin Peltonen

Muuan nuori mies nimeltään Benjamin Peltonen keräsi Instagramissa itselleen ja kuvilleen valtaisan joukon seuraajia, nousten näin julkisuuteen yltiöpäisellä vauhdilla. Julkisuus toi tullessaan levytyssopimuksen ja 20-osaisen dokumenttisarjan.