Tarvetta uusille lautasille kotiin

Erilaiset lautaset kuuluvat jokaisen keittiön vakiovarusteisiin. Ne ovat ahkerassa käytössä päivästä toiseen lähes jokaisella aterialla. Laadukkaat lautaset kestävät käytössä pitkään, mutta aina välillä tulee tarvetta uusille lautasille.

Esimerkiksi kun perhe kasvaa, tarvitaan luonnollisesti myös lautasia lisää. Suuri osa lautasista on posliinisia, joten ei ole lainkaan tavatonta, että aika ajoin jokin lautanen voi pudota ja särkyä tai reunasta lohkeaa pala pois. Ajan saatossa värit voivat haalistua tai lautasista voi vaan tulla auttamatta vanhanaikaisia.

Uusilla lautasilla piristystä arkeen

Uudet lautaset ovat myös helppo ja edullinen keino muuttaa keittiön ilmettä ja tuoda vähän piristystä harmaaseen arkeen. Kauniit yksityiskohdat tekevät kattauksesta houkuttelevan ja ruokailukokemuksesta innostavamman. Ruuan alta lautasesta paljastuvat hauskat ja mielenkiintoiset kuvat saavat myös pikkuväen tyhjentämään lautasensa ripeämpään tahtiin. Kun on aika hankkia uusia lautasia, ei vanhoja tarvitse kuitenkaan heittää kokonaan pois. Vanhoja lautasia voi käyttää esimerkiksi leikeissä ja peleissä, tai niistä voi vaikka tehdä mosaiikkitauluja.

Netistä uudet lautaset kotiin

Kun on siis tullut aika hankkia uusia lautasia, voit kätevästi shoppailla netissä. Voit omalta kotisohvaltasi käsin rauhassa vertailla vaihtoehtoja, ja valita juuri sellaiset lautaset, jotka eniten miellyttävät silmääsi ja sopivat kotiisi. Ehkä haluat perinteistä pyöreää tai mitä jos tällä kertaa hankkisitkin kulmikkaita lautasia? Yhdistele erilaisia lautasia jännittäväksi kokonaisuudeksi, tai hanki yhteneväinen setti vaikka joulupöytään. Abstrakteja kuvioita tai kukkia, koristeellista tai tyylikkään pelkistettyä, vaihtoehtoja on vaikka millä mitalla.