Author Archives: admin

Säästä rahaa netissä

Netistä ostamalla säästää monesti suuria summia. Lähes kaikki tuotteet ovat netistä ostettuna halvempia ja eri kauppojen hintoja voi verrata ennen ostopäätöksen tekemistä. Netissä voikin verrata kaikkea elektroniikasta lentomatkoihin. Parhaimmillaan ihmiset ovat onnistuneet säästämään jopa satoja euroja katsomalla ensin netistä. Isompia ostoksia tehdessä onkin hyvä perehtyä hintoihin perusteellisesti, jotta välttyy yllättäviltä piilokuluilta. Hintavertailu on helppoa Monet… Read More »

Real Top Models – Huippumallit

Huippumallit ovat tämän päivän suuria julkkiksia, joiden tekemisiä seurataan tarkkaan lehdissä ja sosiaalisissa medioissa. Tyra Banksin America’s Next Top Model -ohjelma, joka kulkee Suomessa nimellä Huippumalli haussa, on omalta osaltaan tehnyt mallin elämästä kiinnostavaa seurattavaa. Lisäksi tämän päivän huippumallit tekevät paljon muutakin kuin esittelevät kauniita ja kalliita luomuksia catwalkeilla, sillä mallit ovat alkaneet ilmestyä elokuviin… Read More »

Verkkosivuston suunnittelu

Verkkosivuston suunnittelu ei juurikaan eroa ”fyysisestä” suunnittelusta. Verkkosivustosta, tai esimerkiksi kaupan näyteikkunasta, halutaan tehdä mahdollisimman puoleensavetävän näköinen, ja tietenkin juuri oikealle kohderyhmälle. Aluksi kartoitetaan, mitä verkkosivustolla halutaan saavuttaa, ja millaiselle segmentille sivusto suunnataan. Ensimmäiset sekunnit ovat tärkeimmät nettisivustolle tultaessa, niin myös näyteikkunaa katsottaessa. Yleisilme joko karkottaa, tai koukuttaa. Verkkosivustot näyttävät täysin erilaisilta, riippuen siitä, millaista… Read More »

Tämän hetken menestyvimmät suomalaisurheilijat

Suomi on urheiluhullu maa. Urheilu herättää tunteita, intohimoa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Seuraamme mielenkiinnolla omiemme saavutuksia kansanvälisillä areenoilla. Onneksemme jännitettävää ja seurattavaa riittää paljon. Moottoriurheilu ja lätkä ovat yhä vahvimmat lajimme Kenties menestyneimmät suomalaisurheilijat löytyvät tällä hetkellä moottoriurheilun parista. Meillä on kaksi Formula 1 kuljettajaa, Kimi Räikkönen ja Valtteri Bottas, jotka taistelevat kärjen tuntumassa kisasta toiseen.… Read More »

Modernit harrastukset

Harrastukset kehittyvät koko ajan, ja tuttuihin ja turvallisiinkin harrastuksiin tulee uusia tapoja, keinoja sekä välineitä. Tekniikka tukee monien lajien kehitystä, ja meillä on nykyisin jopa erilaisia mobiilisovelluksia esimerkiksi mittaamaan suorituksiamme näiden harrastusten parissa. Vapaa-ajan harrastukset ja aktiviteetit ovat siis muuttuneet ja monipuolistuneet vuosien saatossa. Tässä artikkelissa katsomme, mitä nykynuoriso (ja vanhempikin väestö) oikein Suomessa ja… Read More »

Tuoreet suomalaisjulkkikset

Nykyisin kuuluisuuteen voidaan nousta hyvin erilaisten ansioiden takia kuin aikaisemmin. Enää julkisuus ei ole vain näyttelijöiden, toimittajien, poliitikkojen, muusikoiden ja urheilijoiden areena, vaan tosi-TV ja sosiaalinen media ovat tuoneet mahdollisuuden meille kaikille saada asiallemme tai itsellemme näkyvyyttä. Suurimmalle osalle julkisuus on ollut vain hetkellistä, mutta toki osa on saanut siitä itselleen miltei ammatin. Nykyisin kanavat… Read More »