Viimeisimmät muotisuuntaukset

Uusimmat muotisuuntaukset rantautuvat maailmalta Suomeen yhä nopeammin. Internetin yleistymisen myötä maailma on pienentynyt, jolloin tietoa, inspiraatiota ja vaikutteita on helppoa imeä itseensä. Kotimaista muotia ei määrittele enää yksin kotimainen suunnittelu, maahantuojien valinnat tai kauneuspalvelujen tarjoajat, vaikka heilläkin on edelleen vahva vaikutus päätöksissämme.

Muoti lähtee nyt netistä

Ulkomaisten muotitalojen mallistot, julkkisten pukeutuminen, muotiblogit, Instagram ja Pinterest antavat tänä päivänä muotisuuntauksille suurimman vaikutuksen koti-Suomessakin. Verkkokauppojen räjähdysmäinen kasvu on tuonut kansainvälisen muodin jokaisen ulottuville, vaikka kotikunta olisikin Suomen syrjäisimmässä nurkassa. Muotiblogeista saa nopeasti käsityksen vallitsevista trendeistä ja tulevista tuulista. Monesta bloggaajasta itsestään on tullut uusien muotisuuntausten luojia ja uusien trendien edelläkävijöitä.Koska muotia on helppo seurata ja löytää itselle sopiva trendi, ovat sen muutokset myös nopeampia. Trendiksi voi nousta jokin tietty asia aivan yllättäen, kuten keväällä eräässä tweetissä esiintynyt mekko, jonka oikean värin arvuuttelu ei rajoittunut pelkästään Twitteriin, vaan nousi eri medioihin ympäri maailmaa. Mekon valmistaja ratkaisi kisan kertomalla värin olevan sininen mustilla pitseillä, mutta tuovansa myös markkinoille valkoisen kultaisilla pitseillä olevan mekon. Väriarvuuttelun ansiosta tämä vaate lienee vuoden myydyin mekko. Kenties seuraava suuntaus tulee jostakin toisesta mediatapahtumasta ja vaikuttaa välittömästi muotiin ympäri maailmaa.

Hiukset

Yksi ehkä näkyvimmistä ja helpoiten huomattavista muotisuuntauksista on ollut karkkivärjätyt hiukset kaikissa sateenkaaren ja pastellin väreissä. Nyt suuntaus on kuitenkin antamassa tilaa mummotukalle eli kokoharmaille hiuksille. Jos aikainen harmaantuminen ei ole sinun juttusi, niin kauniit hiuskorut ja huolettomat poninhännät kruunaavat kutrisi. Eräänä kesän trendeistä on ennustettu myös olevan kukkakuosit, jotka ovat nimenomaan pienikuosisia ja tuovat mieleen mummolan verhot.

Vaatteet

Muoti kiertää kehää eri vuosikymmenten muotivaikutusten ympärillä lisäten siihen aina jotakin uutta. Legginsit saavat nyt väistyä, sillä pinnalle on nousemassa 70-luku leveine lahkeineen ja mokkanahkaisine vaatteineen ja asusteineen. Paidat jättävät olkapäät paljaiksi ja brodeeraukset ja nyöritykset tekevät paluun. Voi myös tutkia vaatevarastoaan, olisiko aika kaivaa samettivaatteet esille tai kenties pukeutua kokodenimiin. Monilla voi vielä olla 2000-luvun alun gladiaattorisandaaleja kaapissaan, ja niille on jälleen käyttöä.

Oheishärpäkkeet

Aurinkolasit pyöristyvät ja kauneustrendien ennustajat kertovat nenäkorujen tekevän paluun vajaan 20 vuoden tauon jälkeen. Jos lävistäminen ei ole itsellesi mieluisa trendi, niin kesakot ja pisamat ovat nyt meikkimuodissa. Jos pisamia ei omasta takaa kesällä tule, niin apuakin löytyy, sillä muutamat kosmetiikkavalmistajat ovat tuoneet markkinoille pisamakynät tarkoitusta varten.